Suomi selviytyi opiskelijoiden salibandyn MM-loppuotteluun
Suomen miesmaajoukkue pelaa opiskelijoiden MM-kullasta Ruotsia vastaan huomenna. Asia varmistui kun Suomi peittosi niukkamaalisessa ottelussa Tsekin 1-3 (1-1,0-0,0-2). Suomi on hallitseva maailmanmestari kahden vuoden takaa.
Etukäteen oli tiedossa, että vain voitto veisi Suomen MM-finaaliin, kun taas Tsekille olisi riittänyt tasapelikin, joukkueen riistettyä pisteen Ruotsilta, jolle Suomi puolestaan hävisi eilen 3-6.
Ottelu alkoi meikäläisittäin hyvin, kun maalijyvän löytänyt Tatu Eronen vei Suomen johtoon jo ottelun kolmannella minuutilla Veli-Matti Hynysen syötöstä. Tsekille avautui loistava mahdollisuus tasoitukseen rangaistuslaukauksesta minuuttia myöhemmin. Suomi vaihtoi Jarno Ihmeen tilalle maaliin Eero Kososen, joka ei antautunut. Tsekki tuli kuitenkin tasoihin ensimmäisen erän alkupuoliskolla.
Seuraavaa maalia saatiin odottaa 48. minuutille saakka, jolloin Tsekille tuomittiin kahden minuutin rangaistus. Ylivoima tuotti pian tulosta. Ottelun voittomaaliksi jäänyt osuma merkittiin Oscar Hänniselle. Kun Veli-Matti Luukko lisäsi maalivahti
Ihmeen syötöstä luvuiksi 3-1 ajassa 52.59, alkoi suomalaisleirissä hiukan helpottaa. Voitollaan Suomi uusi MM-finaalipaikan kahden vuoden takaa.
- Tiukkaa vääntöä, luonnehti Suomen päävalmentaja Petri Kettunen Tshekki-ottelua.
- Eka erässä oltiin aika purjeissa, ja maalivahti Jarno Ihme piti meitä pystyssä. Toisen erän viimeisestä kympistä lähtien oltiin sitten hallitsevampia, kun saatiin syöttöjä liikkeeseen, Kettunen näki.
Voiton salaisuus oli Suomen joukkueen tasaisuus kautta linjan. Kiitosta sai työmyyräosaston Niclas Meyer ja Tuukka Kiviranta, jotka jaksoivat painaa loppuun saakka hyvällä liikkeellä.
Suomi kohtaa huomenna klo 13.30 alkavassa opiskelijoiden MM-finaalissa Ruotsin, joka päihitti eilen Suomen luvuin 3-6. MM-kullan uusimisesta ei tule helppoa Suomelle.
- Ruotsi oli meitä vastaan todella hyvä. Nämä kahden viimeisen ottelun otteet eivät meiltä riitä. Kaikkien on mentävä omalla optimitasolla, jos kaveri meinataan kukistaa päävalmentaja peräänkuuluttaa. Loppuottelu Uumajassa alkaa klo 13.30 Suomen aikaa.
15.5. Tsekki - Suomi 1-3 (1-1,0-0,0-2)
1. erä: 2.27 Tatu Eronen (Veli-Matti Hynynen) 0-1, 7.16 Karel Topek (Tomas Vavra) 1-1.
2. erä: maaliton.
3. erä: 48.08 Oscar Hänninen (Hynynen) 1-2 yv, 52.59 Veli-Matti Luukko (Jarno Ihme) 1-3.
Laukaukset kohti maalia: 22-18.
Jäähyt: Tsekki 2x2 min, Suomi 1x2 min
Erotuomarit: Daniel Skoog ja Ola Pettersson .
Yleisöä: 87.
Tulospalvelu: miehet
Tulospalvelu: naiset
Turnauksen virallisille internetsivuille.
Pudotuspelien tilanne
| Otteluparit | Otteluvoitot |
|---|---|
| Miesten Salibandyliiga | |
| SPV - SSV | 3-2 SPV mestariksi! |
| Koovee - Happee | tulos 7-6 ja. |
| Naisten Salibandyliiga | |
| Classic - SB-Pro | 3-1 Classic mestariksi! |
| NST - Tiikerit | tulos 5-4 ja. |



