Classic väänsi edun rankkareilla

Tampereella oli mentävä aina rankkareille saakka ennen kuin Classic väänsi edun itselleen voittamalla Espoon Oilersin 6-5 (2-2, 1-3, 2-0, 0-0, 1-0).  Välieräpaikka on katkolla tamperelaisille lauantaina klo 19 Espoossa.

Edellisen Tampereen ottelun voittanut Oilers säikäytti illan 1273-päistä kotiyleisöä karkaamalla toisessa erässä  Oliver Wardin ja Casper Pfitznerin maaleilla 3-5-johtoon. Kolmas oli kuitenkin Classicin vyörytystä, joka tuotti tulosta kun ensin Mika Savolainen kavensi ja kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Lassi Vänttinen iski tasoituksen.

Maalittoman jatkoajan jälkeen voittaja oli haettava rangaistuslaukauskisasta, jonka ratkaisevan osuman laukoi neljännessä parissa Classicille Marko Lakanen.  Erikoista oli, että Classicin maalilla torjuivat rankkarikisassa Matti Tuomiranta ja Ossi Lahti Jussi Viitasen hoideltua itse peliajan.

- Olimme kaksi ensimmäistä erää huonoja, ajatukset olivat jossain Pyynikin hiekkarannoilla, Classicin valmentaja Pasi Peltola näki.
- Kolmanteen erään ja jatkoajalle saatiin taas jalat mukaan peliin.

Ottelutilastoon tai Classicin tai Oilersin sivuille

Välieräpaikka on katkolla Classicille heti lauantaina Espoossa. Lauantaina ovat vastakkain myös parit SSV – Happee Helsingissä ja Koovee – SPV Tampereella.

Kuva: Topi Naskali

Salibandyliiga FacebookissaSalibandyliiga TwitterissäFlickr