Ilves aloitti kevätkierroksen voitolla Blue Foxista

 

Ilves aloitti kolme kuukautta sitten divarikautensa voittamalla Blue Foxin – joka muuten jäi sinikettujen ainoaksi tappioksi koko syyskaudella – vieraissa maalein 8-3. Kevätkierros aloitettiin lauantaina vastaavalla ottelulla Tampereella. Tällä kerralla Blue Fox pääsi lähemmäksi kuin sarja-avauksessa, vaan ei riittävän lähelle: Kaksi erää Ilvestä piti pelissä mukana ennen muuta maalivahti Eero Makkonen, mutta kolmannessa erässä Ilves hallitsi jo peliä maltilla ja vei jännitysnäytelmän lopulta maalein 7-4 (2-1, 2-2, 3-1). Voitollaan Ilves nousi jälleen sarjakolmoseksi heti Blue Foxin kantaan.

Blue Foxin kokoonpanossa olleet Johnny Ojala ja Jori Isomäki olivat kentällä jo vuonna 1995 samojen joukkueiden kohdatessa salibandyliigassa. Tämän päivän pelissä Blue Fox oli tapojensa mukaan laittanut kaikki munat yhteen koriin, kun ykköskentässä oli em. herrojen lisäksi Divarin lokakuun pelaajaksikin valittu Tommi Ahola sekä reilusti pisteitä naputellut Kim Nyström. Koossa oli siis kenties Divarin paras kentällinen, joka kelpaisi monen liigajoukkueen kakkoskentäksi – Tommi Ahola ja Jori Isomäki lienevätkin farmisopimukseen perustuen loppukauden SPV:n miehiä. Ilves-pelissäkin Blue Foxin pisteet jaettiin edellä mainittujen neljän pelaajan kesken.

Lauantain kohtaaminen alkoi hermostuneesti vieraiden aavistuksen hallitessa peliä. Kolmannen minuutin täyttyessä saatiin jo osoitus Blue Foxin ykkösen vaarallisuudesta, kun pallo oli ensimmäisen kerran Ilveksen maalissa. Tällä kerralla kuitenkin tuomarit näkivät maalin syntyneen korkealla mailalla, eikä maalia hyväksytty, ja Ilves sai huokaista helpotuksesta. Erän puolivälissä saatiin sitten aikaiseksi ensimmäinen tilastomerkintä, kun Ilveksen Ossi Ojala pääsi napauttamaan maalin edustalta ruuhkatilanteesta avausosuman. Kun erää oli jäljellä reilut viisi minuuttia, joutui Blue Fox rikkomaan maalintekotilanteessa Ilveksen Jesse Niittymäkeä. Seuranneessa rangaistuslaukauksessa Vesa-Matti Takkinen vei ensin maltilla maalivahdin maihin ja nosti sen jälkeen rauhassa pallon rystyllä maaliin. Lähestulkoon seuraavasta hyökkäyksestä siniketut pääsivät kaventamaan taukonumeroiksi 2-1, kun Tommi Ahola antoi laidalta ahtaasta tilasta syötön maalille nousseelle Kim Nyströmille.

Toinen erä mentiin tasatahtiin 2-2. Ensin Ilves meni 3-1 johtoon Joni Henttosen upealla laukauksella puolustajan paikalta yläkulmaan. Erän puolen välin tienoilla pääsi Tommi Merto veivaamaan näppärästi Ilveksen 4-1 johtoon ja se näytti jo helpottavan Ilvestä. Mutta vain hetkeksi. Kolme minuuttia myöhemmin Ilves sai opetuksen nöyrästä puolustamisesta, tai sen puutteesta. Kun puolustus oli joka tilanteessa askeleen myöhässä, eteni Kim Nyström helpohkosti maalin edustalle ja kavensi tilanteen 4-2:een. Reilua minuuttia myöhemmin Ilvestä rangaistiin jälleen virheestä. Syöttövirheet Blue Foxin ykköskenttää vastaan kostautuvat varmasti, tällä kerralla sen todisti Jori Isomäki Johnny Ojalan oivasta katkosta ja syötöstä.

Kolmannen erän alussa Ilves tarjosi ilmaisiakin paikkoja Blue Foxille tulla tasoihin, vaan ei kelvannut isäntien kohteliaisuus vieraille. Sen sijaan Vesa-Matti Takkinen ja Tommi Merto pääsivät nopeaan ylivoimahyökkäykseen, jonka Merto päätti ottelun voittomaaliksi jääneen maaliin. Blue Fox tuli vielä kerran maalin päähän erän puolivälissä Tommi Aholan päästyä lyömään pallon tyhjiin vastaavanlaisen nopean ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Ajassa 53.17 Ilves pääsi ensimmäistä kertaa ottelussa pelaamaan ylivoimaa Sami Hillun saatua kakkosen mailasta kiinni pitämisestä. Ilves käyttikin tilaisuutensa hyväksi kolme sekuntia ennen jäähyn päättymistä Jesse Niittymäen lauottua pallon pömpeliin. Erän loppuhetkillä Blue Fox yritti takaa-ajoa, niin kuin tapoihin kuuluu, yhden kenttäpelaajan ylivoimalla ilman maalivahtia ja pääsipä pelaamaan jopa kuudella neljää vastaan tuomareiden arvottua vielä kerran yhden jäähyn Ilvekselle. Mutta niinhän siinä kävi, niin kuin usein käy, että kaveri pistää tyhjiin. Aivan loppuhetkillä pääsi Ilveksen Tommi Merto täydentämään saldonsa hattutempuksi tyhjiin ja pelin ratkaisu oli viimeistään siinä.

Ottelu oli kaiken kaikkiaan varsin hyvää peliä, jollaista toki sopi odottaakin sarjakakkosen ja nelosen kohdatessa. Viihdyttävyyttä lisäsivät taitavat yksilösuoritukset. Ennen muuta Tommi Ahola osoitti olevansa pelisilmältään, liikkuvuudeltaan ja pallonhallintataidoiltaan seuraamisen arvoinen – Ilveksen onneksi Aholan sihti ei ollut tänään oikein kohdallaan. Ilveksen Tommi Merto on lähinnä Aholan taitoja ja pelitapaa, hyvin hakee paikkaansa hyökkäyspäässä ja viimeistelytaitoakin löytyy. Kaksikon vertailun taisi tänään viedä nimiinsä Merto ainakin tilastojen valossa: Merron 3+0 Aholan 1+1:tä vastaan.

Myös Ilveksen manageri Risto Koljonen oli tyytyväinen lopputulokseen, kuinkas muuten: ”Kaksi erää kiukuteltiin tuomareille ja oma peli tuppasi hajoamaan, mutta kolmannessa erässä hallittiin palloa rauhassa ja se riitti. Hyvä oli peli.”

Ilveksen tiedotteesta

 
 

Salibandyliiga FacebookissaSalibandyliiga TwitterissäFlickr