Ilveksen vieraskiertue jatkui voittoisana Vaasassa
Ipan reissu Vaasaan tuntui tällä kertaa poikkeuksellisen lyhyeltä, kun edellisenä viikonloppuna bussi oli vienyt Ouluun ja ensi viikonloppuna kolmen viikon kotimaan kiertue päättyy Kajaaniin. Vaasassa vastaan asettui paikalliset halonhakkaajat eli Woodis, joka taistelee tiukasti paikasta auringossa sarjan alemmassa puoliskossa. Pisteiden tarve ei Ilvekselle ole yhtään pienempi - kaukana siintävä unelma karsintapaikasta oli edellisenä viikonloppuna tullut askeleen lähemmäksi OLS:n kaaduttua ja tämä hieno voitto olisi melkein valunut hukkaan mikäli Vaasasta olisi jäänyt luu käteen.
Samanlaista taisteluilmettä ja voitonnälkää kuin Oulussa ei Ilves-nippu kuitenkaan onnistunut Vaasassa esittämään. Kauden yksi ongelmista tamperelaisilla on ollut selkeä alisuorittaminen paperilla heikompia jengejä vastaan ja jotain näytti jälleen puuttuvan Ilveksen otteista. Kaksi ensimmäistä erää olivat tuloksellisesti tasaisia. Ilves hallitsi peliä näennäisesti, mutta Woodis iski terävästi vastaan eikä toisaalta antanut Ilvekselle ilmaiseksi ylivoimahyökkäyksiä. Toisella erätauolla tilanteen ollessa 4-4 joku tamperelainen myös huomasi, että Woodiksen kaikki maalit oli tehnyt sama mies: Saaristo.
Kolmanteen erään Ilves tuli paremmalla draivilla ja Sahalahden keisari Joni Henttonen veikin manselaiset johtoon erän alussa. Nopeasti tämän jälkeen Ilvekselle tuomittiin boksi ja alivoiman ainoaksi tehtäväksi tuli ottaa se Saaristo tällä kertaa kiinni. Tulos: samainen ukko pommittaa puolesta kentästä vaasalaiset tasoihin. Woodiksen iso mahdollisuus ottelun kääntämiseksi seurasi pian tästä kun taas oli ilvesläinen kuluttamssa jäähypenkkiä. Tyhjä maali odotti jo, mutta numero selässä oli väärä eikä Woodis päässyt tolppaa lähemmäksi. Pian ylivoiman loppumisen jälkeen, ajassa 57:06, Henttonen taistelee illan toisen rysänsä, joka lopulta jää ottelun voittomaaliksi. Lopussa Woodis yrittää ilman veskaa ja tuloksena numerot kaunistuvat vielä pariin otteeseen ja matsi päättyy vierasvoittoon 5-8.
Hieman nihkeää, mutta kolmanteen erään löytyi kuitenkin tarvittava voitonnälkä ja Ilves jatkaa tiukkana käyvää taistelua sarjan kärkipaikoista. Karavaani matkaa seuraavaksi läpi ABC-Suomen kohti Kainuuta, jonne ei varmasti kukaan halua ottelua lähteä häviämään.
Ilveksen tiedotteesta
Pudotuspelien tilanne
| Otteluparit | Otteluvoitot |
|---|---|
| Miesten Salibandyliiga | |
| SPV - SSV | 3-2 SPV mestariksi! |
| Koovee - Happee | tulos 7-6 ja. |
| Naisten Salibandyliiga | |
| Classic - SB-Pro | 3-1 Classic mestariksi! |
| NST - Tiikerit | tulos 5-4 ja. |



