Miehet
Haastajasta kaksinkertaiseksi maailmanmestariksi
Suomen miesten salibandymaajoukkue perustettiin 1985 ja se pelasi ensimmäisen virallisen maaottelun Sollentunassa 28.9.85. Suomi meni 1-0 johtoon Pekka Kainulaisen maalilla, mutta vuosia tosissaan pelannut Ruotsi voitti lopulta 13-1. Suomi kruunattiin Euroopan ykköseksi 1995, mutta maailmanmestaruutta jouduttiin jahtaamaan vuoteen 2008 saakka. Suomi nappasi lajin ykkösmaan aseman uusimalla tittelinsä Helsingin Hartwall Areenalla 13 267 katsojan edessä.
Suomi isännöi ensimmäiset arvokisat
Vuonna 1994 pelattiin ensimmäiset arvokisat, kun Suomella oli kunnia isännöidä EM - kisoja Helsingissä. Suomi sijoittui varsin odotetusti hopealle Ruotsin oltua loppuottelussa etevämpi maalein 4-1. Yllätyskin nähtiin, sillä alkulohkon ottelussa Suomi yllätti ruotsalaiset 5-4.
Kultahuumaa Zürichissä 1995
Kevään 1995 EM - kisat Sveitsissä olivat Suomen juhlaa. Sinivalkoinen joukkueemme voitti ensin tiukassa välierässä Sveitsin Toni Huhtalan jatkoaikamaalilla. Loppuottelussa Ruotsi painosti, muttei saanut eroa aikaan ja varsinaisen peliajan päätyttyä tasan mentiin jatkoajalle. Maalia ei nähty siinäkään, vaikka Suomella oli jopa rangaistuslaukaus. Sebastian Freudenthal kuitenkin sijoitti sen pystytolppaan ja Euroopan mestari oli haettava rangaistuslaukauskisasta. Siinä Jari Pekkola ja Jari-Pekka Lehtonen onnistuivat maalinteossa ja Jan Gråstenin torjuttua kuin noiduttuna Suomi juhli EM - titteliä.
Salibandyn voimannäyttö Globenissa
Keväällä 1996 pelattiin Ruotsissa ensimmäiset MM - kisat. Suomi oli hopealla hävittyään loppuottelun Ruotsille selvästi 5-0. Joskus huonoksi yleisölajiksi epäilty salibandy näpäytti epäilijöitä, kun Tukholman Globeniin oli ahtautunut huikeat 15 106 katsojaa loppuottelua seuraamaan.
Pettymys Prahan keväässä
Prahan MM - kisat 1998 olivat Suomelle pettymys. Jo alkulohkossa tahmeasti pelannut Suomi kompastui välierässä Sveitsiin. Suomi tasoitti pelin viime hetkillä, mutta jatkoaika ei tuonut ratkaisua ja rangaistuslaukauskisassa Sveitsi oli etevämpi edeten loppuotteluun Ruotsia vastaan.
Lähellä, mutta kaukana Oslossa
Keväällä 2000 Oslossa jopa suosikiksi tarjottu Suomi palasi taas finaalijoukkueeksi. Loppuottelussa kuitenkin Ruotsi oli parempi maalein 5-3. Suomi teki finaalista MM - historian tasaisimman, mutta matkaa Ruotsin tasolle on vielä vähän jäljellä.
Hopeaa mahtavista kotikisoista
Keväällä 2002 Suomi laittoi kotikentällään Ruotsin vielä Osloakin tiukemmalle, mutta käteen jäi vain hopeaa. Leijonat tasoittivat pelin vielä päätöserän puolivälissä. Sen jälkeen Ruotsi kuitenkin repäisi uudelleen johdon, jonka se piti loppuun saakka. Kotikisat olivat kuitenkin menestys, sillä medianäkyvyys oli kaikkien aikojen suurin ja yleisöryntäys huipentui 13 665 katsojan edessä Hartwall Areenalla pelattuun finaaliin.
Pettymys Sveitsissä 2004
Sveitsin MM - kisoista 2004 kultaa tavoitellut Suomi sai jälleen kerran pettyä. Alkulohkon tappio Sveitsille toi maailmanmestari Ruotsin vastaan jo välierässä. Siinä Suomi taipui kolmannessa erässä 3-2 -johdosta 3-5 -tappiooon ja jäi pronssiotteluun. Joukkue pääsi kotimatkalle mitalit kaulassa, kun Sveitsi kaatui lopulta rangaistuslaukauskisan jälkeen 8-7.
Katkera jatkoaikatappio Globenissa 2006
Suomi pääsi lähemmäksi MM-kultaa kuin koskaan aiemmin toista kertaa Ruotsissa pelatuissa MM-kisoissa. Tuloksena oli kuitenkin katkera 7-6 jatkoaikatappio Ruotsille.
Prahassa kaikki oli toisin
Salibandymaailma sai vihdoin ja viimein uuden miesten maailmanmestarin Prahassa. Uusitun arvokisakalenterin mukaisesti MM-kisat pelattiin ensimmäistä kertaa joulukuussa.
Ruotsin valtakausi MM-kisoissa päättyi jännittävässä finaalithrillerissä. Nyt oli Suomen vuoro vihdoin ja viimein tarttua valtikkaan kapteeni Mikael Järven kohottaessa voittopokaalin Tero Tiitun sinetöimän 7-6 jatkoaikamaalin jälkeen.
Suomen dominointia Helsingissä 2010
Kauan odotetut kotikisat joulukuussa 2010 olivat alusta loppuun suomalaista salibandyjuhlaa. Alkusarjan selvät voitot Tanskasta, Kanadasta ja Venäjästä saivat jatkoa puolivälierävoitossa Latviasta. Välierässä Tshekki johti melkein puoli ottelua kunnes Suomi sai maalitilinsä auki ja jyräsi 6-1-voittoon. Finaalissa Ruotsi nosti päätään vain toisen erän 2-1-kavennuksellaan, mutta Mika Kohosen illan toinen maali melkein heti perään palautti Suomen kahden maalin johtoon. Päätöserässä Rickie Hyvärinen ja Mikko Kohonen laukoivat Suomen 5-1-johtoon, ja lopussa Lassi Vänttinen aloitti kultajuhlat tekemällä tyhjiin loppunumerot 6-2.
Kuusi päävalmentajaa
Vesa Saarinen teki aikanaan pioneerityön Suomen maajoukkueen valmentajana. Häntä ovat tehtävässä seuranneet Jouni Kettunen, Marko Lahikainen, Antti Ruokonen, Jari - Petri Anttila ja Pasi Tilander.
Suomen miesten päävalmentaja on Petteri Nykky, joka hoitanut tehtävää vuoden 2004 MM-kisaprojektista lähtien ja luovuttaa helmikuun 2011 Ruotsi-maaottelupäivän jälkeen soihdun Petri Kettuselle.
Ottelut tänään
Divari
| 04.02.2012 | ||
| Divari | ||
| klo 16:00 | Papas - Ilves | |
| klo 17:00 | Steelers - ÅIF | |
| klo 17:00 | Rangers - Indians | |
